Kukkahatut kuihtumassa

Meinasin tänään vastustaa joukkomurhaajia lähinnä tämän viikonloppuisen Hyvinkään, vai minkä kylän se nyt oli, ampujan kunniaksi. Mutta ei. Minäpä en jaksa vastustaa mitään niin yksiselitteistä. On täysin käsittämätöntä, että kukkahattutädit ja muut viherpiipertäjät nyt miettivät, että miten tämä voitaisiin ehkäistä... Ja minun mielestäni kun se olisi äärimmäisen yksinkertaista. 

Kaikki tämän länsimaisen yhteiskunnan heikkous kulminoituu yhteen asiaan. (Ja tässä vaiheessa kukkahattutädit nyökyttelevät ryhmässä ja ajattelevat rahaa, suorittamista ja muuta kukkismaista) Mutta ei. Vika tässä maailmassa on siinä, että nykyään ollaan niin vitun onnellisia. Ja jos ei olla, siihen pitää pyrkiä. Jos emme pyrkisi onnellisuuteen, vaan selviämiseen, kukin kykyjensä mukaan, saattaisimme saavuttaa sen pisteen, missä voisimme olla onnellisia pienistä asioista. 

Niin kauan, kun sossut, työkkärit ja muut tahot mahdollistavat melkoisen laadukkaan elämän ihan vaan kiitoksena siitä, ettei tee mitään, en usko ihmisten koskaan tässä maailmassa saavuttavan onnellisuutta. Ja nyt kukkahattuiset pudistavat päätään. "Ei se niin ole, ei raha tee onnelliseksi". Ja niinkö minä sanoin? Minä sanon, että ihminen voi olla tyytyväinen vain, kun saa toteuttaa primäärejä tarpeitaan. Ja hengissä selviäminen on primääreistä primäärein tarve. 

Kun sitä tarvetta ei pysty tyydyttämään, eli ei ole töitä, eikä edes halua työntekemiseen ole, se kertoo mielestäni vahvasti siitä, että elämän merkitys (hengissä selviämisen merkitys) on hyvin vähäinen. Ei ole pakko pitää huolta itsestään, joten miksi välittää yhtään mistään. Ja tämä asenne on se, mikä ajaa ihmisiä siihen hyvinvointivaltion pahoinvointiin. Sanotaan, että lapsen ei ole hyvä saada kaikkea, mitä hän haluaa. Miksi siis aikuisen pitäisi saada kaikki? 

Ja sivuhuomiona nyt, että minä puhun oikeasti elintaso-työttömistä, alatisairaista valittajista ja muista loisivista ihmisistä. En puhu kotona lapsia hoitavista, en eläkeputkeen joutuneista, en oikeasti sairaista, enkä muista, joista yhteisvastuullisesti pitäisikin pitää huolta. Se on vain inhimillistä. Minä puhun niistä, jotka eivät pysty olemaan koulussa "ku ei huvita", eikä töissä "ku on vaa paskaduunia ja pitää nousta aamulla aikaisin" eivät pysty käymään armeijaa "ku siellä herätään nii aikaisin, ja mä en kyllä juokse, jos joku fasisti käskee". Kaikista niistä, joilla on sata erilaista selitystä, miksi ei voi mitään tehdä. Ja sata erilaista valitusta, miten vähän tämä meidän yhteiskuntamme meille tarjoaa. Jos jokaisella on mahdollisuus mihin tahansa koulutukseen, ja sitä myötä mihin tahansa työhön, niin voisiko joku nyt selittää minulle, miksi ihmeessä meillä on niin paljon saamattomia loisia, jotka eivät vielä nelikymppisinäkään ole osanneet päättää, mikä musta tulee isona?

Lyön vetoa, että jos näiden loisivien ihmisten seuraavan päivän eväät olisi oikeasti kiinni siitä, mitä he tänään tekevät, tänään saattaisi tapahtua paljon ihmeitä. Ja paljon onnistumisen kokemuksia. Sitä onnistumisen kokemusta tuskin voi verrata siihen, että jälleen kerran onnistui selittämään sossussa asiansa niin, että sai kuukauden rahat sieltä. Tai onnistui lähettämään kelaan jotain lappuja, joilla saa rahaa jostain muualta. Onnistuminen vaatii ponnisteluja, ja ilman ponnisteluja ei voi saada onnistumisen kokemuksia. 

Minulla ei ole suoranaisia vastauksia siihen, miten nämä asiat pitäisi toteuttaa, mutta sen tiedän, miten niitä ei pitäisi tehdä. Siinä tilanteessa olemme nyt. Työikäinen väestö elää ikuista teini-ikää. Koskaan ei kasveta aikuiseksi, eikä mistään oteta vastuuta. Miten noloa. Ja miten väärin meidän yhteiskuntaamme kohtaan. 

Kuulinpa tuossa jokunen aika sitten, että Eläinsuojeluyhdistysten Liitto olisi ottamassa kantaa eläinnäyttelyitä vastaan. Voi taivas. Mitä vielä? Jos ei eläimen kanssa saa harrastaa mitään, miksi ihmiset pitäisivät eläimiä? Jotkut typerät ihmiset ajattelevat niitä tilaisuuksia myös sosiaalisesti. On vissi ja varma, ettei omassa Helsingin keskustan yksiössä paniikkihäiriöstä kärsivä eläinoikeusaktivisti-humanistit tosiaankaan ymmärrä näitä tapahtumia, mutta voin väittää, etteivät ne ymmärrä paljon muistakaan asioista.

Eläimet stressaantuvat, ne sanovat. Kyllä juu. Ja eläimet stressaantuvat myös ohikulkevista autoista, yksiöissä asumisesta, liikunnan puutteesta, hoidon puutteesta ja ukkosesta. Elämä on. Ei jumalauta eläimiä voi suojella aivan kaikelta. Paitsi muuttamalla jonnekin Kaukasuksen vuoristoon, jossa taas se stadilainen aktivisti ei pärjäisi päivääkään, eikä sen Fifi myöskään.

Uskomatonta, miten laput silmillä ihmiset kulkevat. Näyttelyeläimestä on pidettävä huolta. Sen turkkia on hoidettava, sen kynsiä leikattava, sen on oltava mahdollisimman hyvässä kunnossa. Haluatteko tietää, millaisiin minä törmään päivittäin työssäni? Kappas vaan. Takkuisiin, pitkäkyntisiin, pahatapaisiin stressiherkkiin kusipäisiin rakkeihin. Niihin onnellisiin kotikoiriin. Mamman mussukoihin. Niitä ei harjata, kun ne ei taho, niiltä leikataan kynnet joskus ja jouluna, kun ne ei kerran tykkää siitä. Niiden hampaat mätänevät suuhun, kun ne eivät kerran tykkää kovasta ruuasta.

Tämäkö on oikeasti sitä "koiranelämää"? Sitä kivaa ja vaaleanpunaista? Ja näyttelykoiratko on oikeasti niitä sorrettuja ja surullisia eläimiä? Järki käteen! Se, että koira (tai mikä tahansa muu eläin) on "vain kotikoira", ei tarkoita sitä, että sitä hoidettaisiin asianmukaisesti. Todellakaan. Toivon syvästi, että ESY ottaisi ennemmin asiakseen touhuta eläintenomistajien kanssa jotain kivaa, ilman syyllistämistä tai syyttämistä. Mutta se ei varmaan sovi, kun paheksuminen on parasta. Minä taas aktiivisesti paheksun eläintensuojelua siinä muodossa, mihin se on nyt menossa. Kielletään kaikki kiva ja vapautetaan jumalauta koiratkin luontoon. Susiahan ne pohjimmiltaan on. Ne mopsitkin. Ainii, mutta mopseja ja niiden omistajia pitää paheksua niiden lyttykuonon takia. Se onkin jo asia erikseen.

Ollaan suunniteltu ajokortteja eläinten omistajille. Uskon itse, että paras tapa tiedottaa ja opettaa, on harrastukset eläinten parissa. Toiselta ihmiseltä toiselle. Ilman kouluja ja niitä ainoita oikeita tapoja. Mutta jos kerran kaikki eläinharrastukset, näyttelyt, treenit ja muut tapahtumat ovat saatanasta, ei enää sana kulje. Paitsi verkossa ja verkossa nyt kuka tahansa voi esiintyä "asiantuntijana". Kyse on maalaisjärjestä. Sitä ei voi opettaa. Sitä joko on tai ei. Olen itse saanut parhaat vinkit ja kokemukset eri eläinlajien näyttelyissä pyöriessä. Olen oppinut paljon ja saanut paljon uusia ystäviä. Niin. Ystäviä. Ne on niitä, joiden kanssa voi poistua kotoa ja puhua ihan naamatustenkin. Jännää, eikö totta, sosiaalisesti rajoittunut aktivistin alku? Sinä, joka syötät masentuneelle koirallesi lääkkeitä. Ja napsit niitä itsekin.

Sivuhuomiona sanoisin, että ei sitä autoakaan kortilla ajeta. Eläintä vielä vähemmän.